Stutthofin keskitysleiri

Kesällä käväistiin tekemässä viikon reissu Puolassa, Gdanskissa ja Sopotissa. Ensimmäisenä iltana siinä tuumittiin viikon ohjelmaa, kun allekirjoittaneen silmiin osui eräästä lyhtypylväästä espanjalaisen matkanjärjestäjän mainos päiväkierroksesta Malborkin linnoituksella, sekä Stutthofin keskitysleirillä. Takaraivossa leirin nimi kuulosti tutulta, mutta lisätietoa piti tonkia netin ihmeellisestä maailmasta. Ja todentotta, leiri on vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Gdanskista, mutta eipä sitä mainosteta missään ja pääsy sinne on täysin omissa käsissä.

Perjantaina 13. heinäkuuta otettiin sitten porukalla linja-auto kohti Stutowon (tai saksalaisittain Stutthof) kylää ja noin tunnin, puolentoista rynkytyksen jälkeen päästiin kuin päästiinkin itse leirille. Paikan päällä selvisi, että leiri on museoitu aikanaan jo 60-luvulla ja silloisen itä-hengen mukaisesti museo on täysin ilmainen. Mutta kun sitä ei myöskään mainosteta, niin museoalue oli TODELLA rauhallinen - jos tusinan verran ihmisiä siellä samaan aikaan oli, niin hyvä on.

Alla ei-niin-riemukkaita kuvia. (J)

Sisäänkäynti ja alueen kartta. Kartassa mustalla merkityt rakennukset (oikea alakulma) ovat nykyään olemassa.

Leirin komentajan talo - "Helvetin esikartano"

 Vartiotupa, ennen porttia.

 Itse pääportti, tunnettiin aikanaan nimellä "Kuoleman portti"

Vasemmalla leirin uhrien kenkiä, kertoo hyvin vankien lukumääristä (110000 vankia, n. 85000 menehtyneitä). Oikealla "tervetulorituaalissa" käytetty pieksentäpaalu.

Jäljellä olevia, autenttisia leiriparakkeja. Keskellä on vain keittiörakennuksen kivijalka jäljellä. Ruokailu  suoritettiin leirillä ns. lennosta - jonon kärjessä olevat saivat kupin ruokaa, se piti syödä samalla kun puolijuoksua mentiin ulospäin ja ulko-ovella kuppi annettiin pois ja sen sai joku toinen, sisääntulevista vangeista.

Piikkilanka-aidat ja vartiotorni. Jotenkin seisominen näiden piikkilankojen takana ja niiden läpi katsominen veti äärimmäisen hiljaiseksi.

Leirillä oli myös muutamia suomalaisia. 

Vasemmalla asuinparakki sisältä - yhdelle vangille oli yleensä varattu nukkumatilaa n. 30cm leveydeltä. Oikealla sairastupa, jossa oli tarjolla vain paperisia siteitä ja lääkkeeksi jodia. Jos ei ollut odotettavissa pikaista paranemista, niin vanki siirrettiin exodukseen sydämeen pistetyn ruiskeen avulla.

Vasemmalla usean vangin viimeinen määränpää: kaasukammio. Oikealla olevaa viritystä tuskin tarvinnee enempiä kommentoida...

Bloggaajien paluu

Jälleen kerran on ehtinyt aikaa kulua sitten viime blogipäivityksen, eiköhän se kuitenkin saada menemään kesän jälkeisen taisteluväsymyksen piikkiin. Tapahtumia tässä on kuitenkin ehtinyt olemaan sitten viime näkemän - muun muassa asunto vaihtui ja muuttoprojektin jälkeiset tavaroiden sijoittelu-urakat alkavat olla vihdoin ja viimein takanapäin. Lomalta paluun jälkeen myös aikaa löytyi parvekkeen sisustamiseen ja sinne löytyikin näin syysalennuksista juuri passeli polyrottinki-kalusto, sekä savustuspönttö (mallia sähkö).

Kaikenkaikkiaan muutenkin on elämä tällä puolen lahtea alkanut asettua uomiinsa; ensimmäinen vuosi tuossa kuitenkin meni aika tarkalleen siihen, että sai kaiken byrokratian hoidettua kuntoon sekä molempien maiden (vero)viranomaiset täysin vakuuttuneiksi asuinpaikan muutoksista. Loppuviimein kuitenkin aika kivuton prosessi, jos vertaa näihin EU:n ulkopuolelta tulevien kokemuksiin. Meidän kun ei tarvitse edes ajokorttia sentään ajaa, vaan tämä meikäläinen FIN-merkinnällä varustettu muovilappu oikeuttaa ajamiseen.

Tässä päällimmäiset kuulumiset Västeråsista, annetaan välillä parin kuvan puhua puolestaan. (J)

Parveke nykytilassa. 

Sateenkaari - näitä näkyy aika usein.

"Myrskyn jälkeen, on poutasää..."